Kuvia odotellessa

Kasvattaja nyt kuluneella viikolla pää täynnä pentupölyä, ettei kuvia ole ehtinyt paljon ottaa saatika julkaista, kun vielä olen kriittinen julkaistavista kuvista. Pentujenhan on näytettävä täydellisiltä 🙂 :-).

Viikonloppuna otetaan Bibin kaksosista 5-viikkoiskuvia ja Sunnyn sekstetistä 1-viikkoiskuvat. Pennut voivat hyvin ja ovat pulskia, se on varmaan tämä Tuusulan vesi. 🙂 ja emot hoitavat lapsensa hyvin. Bibin kaksoset Tomppa ja Missi syövät kiinteää ruokaa jo kolmisen kertaa päivässä, maitobaari on kuitenkin auki edelleen.Ulkona käydään ja tarpeita tulee sinnekin jo tehtyä. Kunpa tulisi lämmin syksyä, olisi pienten mukavampi ulkoilla.