
Kukkuu, minä olen Suhchnuts Christina!
Melkein kaksi viikkoa jo kulunut edellisestä päivityksestä. Tuntuu, että on ollut hiljaiseloa pikkumustien muutettua, mutta toisaalta ihan miellyttävääkin :-). Pikkuiset ovat kotiutuneet perheisiinsä ja nyt voisikin sitten alkaa suunnitella pentutapaamista.
Tässä ikäänkuin vähän sivussa on Briin ja Joyn pentu Suhchnuts Christina jo saavuttanut kunnioitettavan neljän viikon iän.
Painoa ”pikkuisella” on varmaan enemmän kuin laki sallii, vaikka kiinteää ruokaa on maisteltu vasta vähän.Maitobaari toimii täysillä vielä ja typykkä on tyytyväinen eloonsa.Liikkeellelähtö ja kävely sujuu jo jotenkuten vaikka se pylly painaakin peijakkaan paljon ja kellauttaa kumoon koko tytön <3. Viime yönä heräsin siihen, että neiti oli reippaillut itsensä sängyn alle ja oli hieman tyytymätön oloonsa.